Hääinfo

Ohjeet morsiamille:

Otamme varaustiedusteluita noin 3kk ennen ajankohtaa, silloin osaamme sanoa varmasti käykö kyseinen päivä. Teemme kaikki työt tällä hetkellä liikkeessä emmekä valitettavasti tee keikkaa paikan päälle.

Ilmoita heti alkuun häidesi ajankohta ja aikataulu, morsiusseurueen koko ja jos toivot päästä määrätylle tekijälle. Jokaisella tekijällä on omannäköinen kädenjälki. Suosittelemme yhteydenottoa sähköpostitse.

Tarkempiin hintatiedusteluihin tarvitsemme kuvauksen omista hiuksista (pituus, paksuus) sekä mahdollisen muun seurueen hiuksista joille kampaus tulee. Morsiamen on aina hyvä lähettää mahdollisia inspiraatiokuvia kampauksesta ja/tai meikistä. Yleisin aika hääkampaukselle on 1,5h ja pitkiin/paksuihin hiuksiin 2h. Kaasoille riittää keskimäärin 1h riippuen hiuksista ja toiveista. Morsiamen kannattaa huomioida kampausaikaa suunniteltaessa myös mahdolliset hiuskoristeet kuten kukat tai huntu, joiden kiinnitykseen on hyvä varata lisäaikaa.

Hää- ja juhlakampaus voi olla esimerkiksi kokonaan tai osittain kiinni oleva kampaus. Pohja tehdään huolellisesti, jotta kampaus kestäisi koko päivän tanssilattian pyörteet sekä halailut ja erilaiset sääolosuhteet. Siksi hääpäivänä kampauksiin varataan reilumpi aika. Myös häämeikkiin on tarkoituksella varattu enemmän aikaa vaikka se ei olisikaan vahva. Meikin on kestettävä kyyneleet ja hikoilu ja näytettävä kuvissa kauniilta.

Koekampausta ja/tai -meikkiä suosittelemme 1-2 viikkoa ennen häitä. Koevedokset eivät kuulu hääkampauksen/-meikin hintaan ja ne ovat täysin vapaaehtoiset. Koeversio auttaa hahmottamaan toiveet (kampauksessa esim. koko, painopiste ja tyyli, meikissä sävyt ja tummuus) ja muutoksia on helpompi tehdä hääpäivää varten. Se ei ole kopio lopullisesta versiosta.

Huomioitavaa:

Teemme mielellämme kokonaisuuksia eli hiukset sekä meikit. Työskentelemme häälauantait tiiminä, johon kuuluu meikkaaja ja kampaaja.

Kesälauantaita on niukasti, joten teemme ensisijaisesti pieniä hääseurueita, joihin kuuluu morsiamen lisäksi yksi tai useampi kaaso/muuta hääseuruetta. Pääsääntöisesti otamme yhden hääseurueen per päivä joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Lauantaille emme varaa pikakampauksia tai -meikkauksia. Parhaan kestävyyden taataksemme tarvitsee kampauksen ja meikin pohjatyö tehdä huolellisesti.

Hääpalveluiden hinta koostuu muun muassa näistä tekijöistä; palveluiden varaamiseen, aikataulujen sopimiseen ja muuhun viestimiseen kuluu meiltäkin runsaasti enemmän aikaa kuin peruspalveluissa. Varaamme morsiamen laittoon reilumman ajan varmistaaksemme joustavuuden ja mahdolliset aikataulumuutokset päivän aikana. Lisäksi palvelut tehdään usein viikonloppuisin ja teemme kyseisenä päivänä pääsääntöisesti vain hääseurueen. Häävalmistautuminen on usein myös tekijälle stressaavampi työ ja oma valmistautuminen alkaa siihen jo edellisenä iltana.

Häähinnasto:

  • Hääkampaus (keskipitkät/pitkät hiukset) alk.120e
  • Koekampaus* 80e
  • Häämeikki 110e
  • Koemeikki* 90e
  • Kaason kampaus (keskipitkät/pitkät hiukset) alk.90e
  • Kaason juhlameikki 100e

*Jos toivot koeversioilta enemmän kuin hahmottelua, voit varata Juhlakampauksen/-meikin. Hinta palveluhinnaston mukainen.

Huom! Heinäkuussa moni meistä lomailee, joten silloin emme pysty ottamaan hääseurueita. Muuten varauksia kannattaa tiedustella noin 3kk etukäteen. Teemme kaikki työt tällä hetkellä liikkeessä.

Tule meille

Meistä

Yhteystiedot